BLOGI RSS



HULMUN KULISSEISSA II

  ”En olisi pystynyt katsomaan vierestä, kun äiti yrittää räpsiä kuvia tuotoksistaan”, Lotta Korkala, 20, nauraa, kun kysyn, miten hän päätyi Hulmun valokuvaajaksi. Kommentti on tarkoitettu hyväntahtoiseksi: ”Kaikella rakkaudella, äiti.” Lotta on harrastanut valokuvausta lapsesta saakka, ja Hulmun kuvaajana hän ajatteli oppivansa lisää valokuvaustekniikkaa. Kun työparina on oma äiti, neuvottelu on mutkatonta ja tekemisistään saa välittömästi rehellisen palautteen.   Valokuvauksen ohella Lotalla on perheyrityksessä muitakin vastuualueita. Verkkokaupan visuaalinen ilme on pitkälti Lotan käsialaa. Lisäksi hän päivittää Hulmun Instagram-tiliä ja osallistuu vaatesuunnitteluun yhdessä äitinsä Annan kanssa. Hulmussa yhdistyvätkin äidin ja tyttären intohimot, vaatteet ja visuaalisuus.   Lotan suosikkivaate Hulmun mallistosta on kietaisuhame Häive. ”Se istuu ihan täydellisesti ja on todella monikäyttöinen”, Lotta fiilistelee. Hän uskoo käyttävänsä hametta paljon tulevana kesänä.  ...

Jatka lukemista



HULMUN KULISSEISSA

  Hulmu-vaatemerkin luojalla on tänään syntymäpäivä. Tamperelainen Anna Korkala täyttää 44 vuotta ja hämmästyttää titteleillään: hän on paitsi pukuompelija myös tekstiiliartesaani, puuseppä ja musiikkipedagogi. Eikä siinä vielä kaikki — Anna suunnittelee, kaavoittaa, leikkaa ja ompelee Hulmun vaatteet kotinsa yläkerrassa suurperheen pyörityksen lomassa.   Annan ideologia on valmistaa vastuullisia, pellavaisia vaatteita tilauksesta. Hän tarttuu saksiin ja istuu ompelukoneen ääreen vasta tilausten saavuttua. Näin syntyy mahdollisimman vähän hävikkiä, eikä ole tarvetta suuremmille poistomyynneille.     ”Vaatteiden suunnittelu on yksi suurimpia intohimojani”, Anna kertoo. ”Kipinä tähän syttyi jo 9-vuotiaana pikkutyttönä.” Hän muistaa yhä kirkkaasti sen hetken, kun istui ensimmäisen kerran koulussa ompelukoneen ääreen ja koki rajattomien mahdollisuuksien avautuvan edessään. Nyt hän voisi ommella juuri sellaisia vaatteita kuin haluaisi! Kun Anna vuonna 2017 perusti...

Jatka lukemista



RAKAS PUSERONI

Minulla oli lapsena ihana collegepusero. Se oli puoliksi mintunvihreä, puoliksi vaaleanpunainen - juuri niin vaahtokarkki kuin halusin. Näytin se päälläni niin onnelliselta, että moni aikuinen kehui puseroa. ”Se on uusi”, mainitsin aina, vielä silloinkin, kun puseron hihat paljastivat ranteeni ja sen kankaaseen oli ilmaantunut jokunen ikilika. Kiitos isosiskojen, sain melko harvoin varta vasten minulle ostettuja vaatteita. Sitten kun sellaisen sain, tuli siitä aivan erityinen. Minun puseroni!   Nykyään vaatteista ehtii kovin harvoin tulla rakkaita. Ostohetkellä ei arvaakaan, miten nopeasti t-paidan kaula-aukko venähtää lörpöksi ja farkkujen sisäsaumaan rispaantuu reikä. Tekokuituiset ja huonolaatuiset vaatteet muuttuvat hetkessä lumpuksi. Luin jostain, että muutaman vuosikymmenen kuluttua nykyaika tullaan muistamaan aikana, jolloin ihmisillä oli korkea elintaso mutta huonot vaatteet.   Tuntuu nurinkuriselta, että niin ulkonäkökeskeinen kuin...

Jatka lukemista



OIVALLUKSIA

Ihan parhaan mielen ja kutkuttavimmat naurut saa pienten lasten jutuista! Moista kaavoihin kangistumatonta oivaltamista tai ainoastaan ihastuttavaa viatonta itsekeskeisyyttä ei aikuisten maailmasta löydä.      Kootut selityksetkin ovat logiikaltaan ja nerokkuudeltaan ihan omaa luokkaansa. Vai mitä sanotte pahimmassa vaatteidenvaihtoiässä olevasta pikkuleidistä, joka pitkin aamua on puuhannut kaikenlaista äidin mielestä liiankin kekseliästä, ja nyt viuhahtaa jo viidennen kerran uusissa pikkupöksyissä ”koska mä pielasin”?      Eikä kai kukaan voi olla rakastamatta pojua, jolla on käytännöllinen ehdotus malttamattomalle äidilleen, joka aikoo nousta kesken yhteisestä lounaspöydästä ja kiiruhtaa silittämään kodinhoitohuoneeseen: -Silitä mua tässä!     Tai sitä toista sankaria, itsekeskeistä pikku-Kasperia, joka esittää Pertti-isälleen nerokkaan iltasatutoiveen:  -Kerro supersankareista nimeltään Pertti ja Kasper!     Samainen supersankari, intohimoinen kirjanoppinut luonnon tutkija, oli kerran kesäisenä...

Jatka lukemista



SATAA

  Kun on kesä ja alkaa sataa, hyytyy auringonpalvojan hymy. Hössötys laantuu, tuuli yltyy. Rannalla ihmiset purkavat hädissään leirinsä. Pisarat alkavat neuloa veden pintaa. Tulee hiljaista. Ihmislauma, laumaihminen, on tiessään. Kohta metsästä kömpii rantaan yksinäinen sateen ystävä. On hänen vuoronsa.     Meille on opetettu onnellisuuden olevan sitä, että aurinko paistaa. Havainnekuvissa ei koskaan sada. Lähtöoletus siitä, että kaikki pitävät auringonpaisteesta, käy ilmi esimerkiksi iltapäivälehtien rantaelämän nautintoja ihannoivista hellehehkutuksista.     Menneen kesän kuumuus ja kuivuus olivat varmasti liikaa myös monelle lämmöstä nauttivalle. Tuskanhikeä eivät nostattaneet vain tukalat olosuhteet vaan myös, ja ennen kaikkea, pelko: jos nyt on jo tällaista, millaista onkaan tulevaisuudessa!     Jossakin vaiheessa ennennäkemätöntä hellejaksoa tuli hartaasti toivottu sade ja soi hetkellisen helpotuksen, mutta vain hetkellisen....

Jatka lukemista